Islannissa: Akranesin majakat

Läntisessä Islannissa sijaitsevan Akranesin kunnan alueella on ollut asutusta jo 800-luvulta asti. Nykyisin tämä noin 7500 asukkaan kunta on Islannin yhdeksänneksi suurin. Keskustasta löytyy varsin kiva kahvila, kalastusveneitä täynnä oleva satama sekä jonkin verran uteliaita matkailijoitakin houkuttelevat kaksi majakkaa. Kun Reykjavik oli jo nähty ja Kultainen kierroskin tehty, päätimme käydä katsomassa Akranesin majakoita.


Reykjavikista Akranesiin ajaa autolla noin kolme varttia tai pitempää reittiä pitkin puolitoista tuntia. Lyhyempi reitti oikaisee Valasvuonon alittavaa tunnelia pitkin. Aikaa siis säästyy, mutta maisemien puolesta tunneli on tylsä. Tietullikin odottaa tunnelin käyttäjää. Valasvuonon kierrosta kannattaa siis harkita, niin hinnan kuin maisemienkin puolesta. Me kokeilimme menomatkalla tunnelia ja paluumatkalla vuonon kiertämistä.


Akranesissä on siis kaksi majakkaa, jotka sijaitsevan samassa nimennokassa. Pienempi vanha majakka otettiin käyttöön vuonna 1918. Tämä valmistuessaan yksi maansa ensimmäisistä betonimajakoista ehti olla toiminnassa vuoteen 1947 asti. Tuolloin uudempi ja isompi majakka otti sen tehtävät hoitaakseen.


Majakoiden vierestä löytyy pieni turisti-info, jonka tarjontaan emme kuitenkaan tutustuneet. Molempiin majakoihin olisi päässyt sisälle ja isompaan kävimmekin kurkistamassa. Huipulle johtavat portaat ovat varsin jyrkät. Erityisesti viimeinen etappi aivan huipulle on pikkuisen haastava, etenkin todella ahtaan aukon takia. Kameravarustukseni kanssa talvivaatteissa sen läpi punnertaminen ei käynyt ihan leikiten.


Kiipeäminen kuitenkin kannatti, sillä ylhäältä oli kivat näkymät. Majakan sisätilat oli varattu näyttelykäyttöön, joten jotain pientä nähtävää olisi ollut tarjolla vaikkan en ylös asti olisi aikonutkaan. Meidän vierailumme aikana nähtävillä oli lasten piirroksia.


Majakoiden lisäksi lähistöllä on muutakin pientä nähtävää. Aivan majakoiden vieressä on vanhoja kalankuivaustelineitä. Läheisen teollisuusrakennuksen nurkalla köllöttelee puolestaan vanha laivanhylky.




Saapuessamme majakalle paikalla oli yksi pieni turistiseurue. Heti meidän jälkeemme saapui vielä toinenkin autokunta. Jäimme hetkeksi autoon istumaan ja odottelemaan juuri alkaneen raekuuron päättymistä. Islannissa sää vaihtuu nopeasti ja niinpä kuuro olikin ohi viidessä minuutissa. Sen jälkeen aurinko tuli taas esille. Majakalle ehdittyämme ensimmäisenä paikalla ollut seurue oli jo poistumassa ja hetken kuluttua meidän jälkeemme saapuneetkin lähtivät jatkamaan matkaa. Saimme siis majakat kokonaan itsellemme. Hetken maisemia ihailtuamme lähdimme kylän kahvilaan lämmittelemään.


Muut kirjoitukset aiheesta Islanti:

Ei kommentteja