Vuoden 2017 suosituimmat

Vuosi 2017 alkaa olla taputeltu ja siksi onkin hyvä aika hetkeksi pysähtyä pohtimaan mitä sitä on tullutkaan vuoden mittaan puuhattua. Blogeissa ja Instagramissa on nyt kovin suosittua esitellä suosituimpia postauksia ja kuvia. Ajattelin tänä vuonna kokeilla vastaavaa itsekin.


Instagramissa eniten tykätyt yhdeksän kuvaani ovat tuossa ylhäällä. Viisi on kesän Italian matkalta, kolme vanhan muisteluja kesältä 2016 Route 66 -matkalta ja viimeinen randomräpsy lentokoneen laskeutuessa. Nämä kuvat eivät kauheasti liity blogini suosituimpiin postauksiin. Vaan mitkä olivatkaan ne suosituimmat postaukset?

Suurta kiinnostusta ei herättänyt oma suosikkini eli kesälomamatkamme Italiaan. Sen sijaan suosiossa olivat erilaiset vinkit ja täsmäjutut nähtävyyksistä. Yritän pitää tämän mielessäni, joskaan en aio täysin luopua matkakertomuksistakaan.

Seuraavassa vuoden 2017 postausten kauniit ja rohkeat eli viisi suosituinta.

5. Kaliforniassa: Kuolemanlaakson kansallispuisto

Viidenneksi suosituin vuoden postauksista oli kertomukseni maailman kuumimmasta paikasta Kuolemanlaakson kansallispuistosta. Paikka on varsin eksoottinen ja hyvin kaukana kaikesta. Kännykkäverkon kuulumattomissa keskellä autiomaata 50 asteen helteessä pienetkin ongelmat voivat heittäytyä suuriksi. Jälkeenpäin hieman hirvittää seikkailumme tuolla kuumuudessa, mutta silloin kesällä 2016 vierailu autiomaassa vaikutti todella hyvältä ajatukselta. Onneksi vältyimme ongelmilta.


4. Kolme USA-vinkkiä: Autoilu

Kirjoitin kevään aikana kolmen postauksen sarjan vinkeistä rapakon taakse matkaajalle. Näistä kaksi nousi tälle vuoden luetuimpien listalle. Ensimmäisenä näistä ovat nämä autoiluvinkit. Kyseessä on kolme ihan simppeliä asiaa, jotka jokainen Jenkkilässä autoileva oppii joko jostain matkaopaskirjasta tai sitten kantapään kautta.


3. Kolme USA-vinkkiä: Vaateostoksia

Suosituin USA-vinkkipostauksistani oli yllättäen vaateostososuus. Jaoin tässä postauksessa kolme vaateketjua, jotka myyvät edellisen kauden myymättä jääneitä merkkivaatteita huomattavan edullisesti. Jos ei välttämättä halua surffailla muodin aallonharjalla, voi näillä vinkeillä onnistua tekemään todella edullisia ostoksia.


2. Retkikohde Phuketista: James Bond -saari

Viime vuodenvaihteen Phuketin matkan nähtävyysantia ehdin perkaamaan vasta syksyn puolella. Tämä postaus melkoisen tunnetusta nähtävyydestä ponkaisi luetuimpien listan toiselle sijalle. Kiva veneretki, upeat maisemat, paljon turisteja.


1. 3 tietoturvavinkkiä matkailijalle

Suosituimmaksi kohosi vähän epätyypillinen postaus, jossa jaoin muutaman näppärän vinkin, joiden avulla pystyy suojaamaan itsensä ja tietonsa matkalla. Ajoittain mobiililaitteiden kanssa matkaillessa on vähän vainoharhainen olo, sillä olen joutunut työni puolesta jonkin verran perehtymään tietoturvaan. Pelkällä maalaisjärjellä ei vielä pitkälle pötkitä. Jos ei ymmärrä mahdollisista uhkista mitään, ei pysty myöskään suojautumaan.

Vuoden 2017 matkailut on matkailtu, joskin viimeisen matkan vaiheet ovat vielä täällä blogissa jakamatta. Matkavuorokausien määrässä tämä vuosi ei pärjännyt aivan edelliselle vuodelle, joka olikin paras matkailuvuotemme koskaan. Teemana tänä vuonna tuntuivat olevan enemmänkin lyhyet pyrähdykset kuin pitemmät matkat. Suunnitelmia vuodelle 2018 on jo olemassa. Saapi nähdä mitkä niistä toteutuvat.

Joka tapauksessa toivotan mitä mainiointa vuotta 2018 lukijoilleni. Olkoon onni myötä, seikkailetpa sitten viidakoissa, kotisohvalla tai jossain näiden välimaastossa.

Ei kommentteja