Kaupunkikohdejoulukalenteri 2017: 12. Chicago

Tänään joulukalenterin luukusta kurkistaa USA:n suurkaupunki, josta pilvenpiirtäjät ovat kotoisin. Monessa muussa kaupungissa on näitä korkeita taloja enemmän, mutta silti niissä ensimmäisissä on omanlaistaan viehätystä. Eivätkä ne tuoreemmatkaan lisäykset kehnoja ole.


Tämä kaupunki on Chicago, lajissaan maansa kolmanneksi suurin. Kaupunki on tunnettu pilvenpiirtäjiensä lisäksi rikollisuudesta ja etenkin ikävistä murhatilastoista. Ongelmat turistin näkökulmasta onneksi rajoittuvat tietyille laitakaupungin alueille. Keskusta tuntuu ihan turvalliselta, myös pimeän aikaan.

Kuvassa näkyy Millennium Parkin veistos Cloud Gate, tuttavallisesti Papu. Kiiltävästä metallipinnasta heijastuva maisema houkutteli paljon ihmisiä valokuvaamaan. Upeahan tuo maisema toki onkin.

Kaikki joulukalenterin luukut löytävät täältä.

Muut kirjoitukseni kohteesta Chicago:

2 kommenttia

  1. Sain tästä kalenteriluukusta uutta tietoa. En tiennyt, että pilvenpiirtäjät ovat kotoisin Chicagosta. Arvelin kyllä niiden olevan Jenkeistä, mutta olisin varmaankin veikannut New Yorkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan moni veikkaa New Yorkia, niin olisin minäkin jos en tuota olisi joskus jossain tv-ohjelmassa kuullut. Chicago on muutenkin vähän tuntemattomampi kaupunki kuin Nyki. Ne ensimmäiset pilvenpiirtäjät eivät muuten näihin moderneihin verrattuna kovin korkeilta näytä. :)

      Poista