Phuketin nähtävyyksiä - Phuket City

Thaimaan suurin saari Phuket on myös oma maakuntansa. Sen pääkaupunki Phuket City on mukava kohde päiväretkelle, miksei varsinaiseksi tukikohdaksikin tällä massaturismin tyyssijaksi vuosien saatossa muuttuneella saarella. Keskellä joululomasesonkia saimme kävellä ihailemassa värikkäitä sino-portugalilaisia taloja lähes tyhjillä kaduilla. Autoja ja skoottereita toki oli pääväylillä liikkeellä, mutta muita turisteja ei juuri näkynyt.

Soi Romanee

Phuket Cityssä asuu nykyisin vajaat 76000 ihmistä. Vanhankaupungin kortteleiden vanhat värikkäät talot ovat peruja saaren kaivosteollisuuden kukoistuskaudelta. 1500-luvun lopulta lähtien portugalilaiset, hollantilaiset, britit ja ranskalaiset perustivat tinakaivoksia Phuketin saarelle. Kaivostoiminta jatkui aina 1970-luvulle saakka. Kaivosteollisuus kukoisti erityisesti 1800-luvulla. Juuri tällä ajanjaksolla kaupungin keskustaan kohosivat edelleen nähtävillä olevat sino-portugalilaiset rakennukset, joissa näkyvät sekä kiinalaiset että eurooppalaiset vaikutteet. Rakennukset ovat alunperin toimineet kauppoina. Liiketilat sijaitsivat alakerrassa kadun puolella. Kauppiaan perhe asui takahuoneissa ja yläkerrassa. Pääosa taloista on kaksikerroksisia.

Soi Romanee

Phuket Cityn värikkäistä taloista löytyy nykyään kivoja kahviloita ja ravintoloita. Vaikka nämäkin paikat elävät varmasti pitkälti turistien rahoilla, oli ruoka ehkä hieman rantapaikkoja autenttisempaa.


Myös Phuket Cityssä muisteltiin kuollutta kuningas Bhumibol Adulyadejia. Kuninkaat kuvat olivat esillä jo paikallisbussin saapuessa kaupunkiin Suriyadejin liikenneympyrän kautta.

Suriyadej liikenneympyrä

Thaimaassa kun ollaan, ei buddhalaisia temppeleitäkään sovi unohtaa. Phuket Cityn keskustasta löytyy useampiakin temppeleitä. Kävimme kiertämässä Wat Mongkol Nimitin rakennuksia, joskaan emme käyneet missään niistä sisäpuolella. Rakennukset olivat tyypillisen koristeellisia.

Wat Mongkol Nimit

Jos taskuta löytyy ylimääräisiä bahteja tai vinguttamaton luottokortti, voi matkalla pysähtyä Central Festivalin ostoskeskuksessa. Paikka ei ole esimerkiksi Bangkokin valtaviin ostareihin verrattuna kummoinen, mutta kyllä siellä ihan kivasti on katseltavaa.


Phuket Cityyn pääsee kätevästi rantakohteista paikallisbussilla. Matka etenee verkkaisesti, mutta ikkunoista näkee kivasti maisemia. Riippuen kohteesta matkan kesto on puolesta tunnista tuntiin. Kyydin hinta on 50 THB (1,30€) per henkilö per suunta. Kannattaa tarkistaa paluubussien aikataulut ennen kaupungille jalkautumista. Viimeinen paluubussi nimittäin lähtee yllättävän aikaisin. Suuntaa-antava aikataulu löytyy täältä.

Löysin kaksi listausta Phuket Cityn mielenkiintoisista rakennuksista. Toinen löytyi Phuket.comista ja toinen Phuket101.netistä. Yritin poimia näissä mainittujen talojen sijainnit alla näkyvään karttaan. Osaa en valitettavasti noilla sivuilla annettujen tietojen avulla onnistunut kartalta löytämään.

 

Muut kirjoitukset aiheesta Phuket:

Ei kommentteja