Etelä-Italian roadtrip 2017, osa 6: Procida

Edellinen osa: osa 5: Napoli, seuraava osa: osa 7: Rooma (tulossa myöhemmin...)

Napolin jälkeen siirryimme vesille ja pakenimme suurkaupungin hälyä neljäksi yöksi Procidan rauhalliselle saarelle. Tämä saari oli vielä joitain vuosia sitten lähinnä napolilaisten oma lomakohde, eikä sinne juuri ulkomaalaisia eksynyt. Viime aikoina tosin tätäkin kohdetta on toitotettu useilla foorumeilla, eikä se enää ole mikään salaisuus.


Yritimme ostaa lauttaliput jo edellisenä päivänä Molo Beverellon satamasta, joka sijaitsi kivasti parin kadunkulman päässä Napolin hotellistamme. Lippuluukun herra ei kuitenkaan halunnut myydä meille etukäteislippua, koska vasta lähtöpäivänä ostettu lippu tulisi niin paljon halvemmaksi. Etukäteislippuun kun laitetaan varausmaksu päälle. No, ei sitten. Palasimme jonottelemaan lippuja puolisen tuntia ennen lautan lähtöaikaa. Edellisen päivän olemattoman jonon sijaan nyt lippuluukuilla oli täysi tohina päällä ja ehdimme nipin napin ostamaan lipun ennen laivaan astumista.


Isommista matkatavaroista täytyy muuten lippua ostaessa ilmoittaa erikseen. Niistä menee pieni lisämaksu. Isommat matkatavarat ovat tässä käytännössä sellaisia, jotka eivät kelpaa käsimatkatavaroiksi lentokoneessa. Maksun voi maksaa myös laivaan noustessa, mutta siinä yhteydessä ostos hidastaa kaikkien matkustajien pääsyä kyytiin.


Perillä Procidalla meitä odotti valmis kyyti, onneksi ei kuitenkaan yllä olevan kuvan microtaxi, hotellille nimikyltin kera. Olin hotellimme La Casa sul Maren kanssa tästä sopinut sähköpostilla. Positanon kokemusten perusteella epäilin reitin satamasta hotellille saaren toiselle laidalle olevan matkalaukkujen kanssa kenties hieman haastava kuljettava. Todellisuudessa matka olisi varmasti hoitunut ihan kivasti jalankin. Mutta onhan se mukavaa saada nauttia pienestä luksuksesta lomalla aina silloin tällöin.


Majoituimme luolamaiseen huoneeseen hotellin alakertaan. Hotelli sijaitsee kenties upeimmalla paikalla saarta. Huoneiden parvekkeilta avautuu näkymä merelle ja postikorttimaiseen Corricellan satamaan. Nuo pastellisävyiset talot ovat se maisema, jolla turistit tälle saarelle houkutellaan. Hotellin rakennus on vanha. Ovet ovat hieman vinksallaan, huoneissa on laattalattiat ja seinissä on hauskoja yksityiskohtia.


Hotellin ovelta oli lyhyt kiipeäminen ylemmäs näköalapaikalle, josta Corricellan satama näkyi vielä upeammin. Ylhäältä näki myös saaren pääsatamaan ja sen taakse merelle asti. Procida on juuri tältä kohtaa kaikkein kapeimmillaan.


Corricellan satamassa on upeiden värikkäiden talojen lisäksi ravintoloita, joista saa tuoretta ja maukasta kalaruokaa. Ravintolat ovat kuulemma kalastajasukujen omistuksessa, joten tarjolla on edellisen yön saalista. Illan hämärtyessä ravintolan ulkopöydissä istuskellessa sai katsella, kun veneet lähtivät merelle kalastamaan. Etenkin La Lamparaa voin suositella kalaruoan ystäville. Ravintolassa on hyvä palvelu ja mainio ruoka sekä upeat maisemat. Paikka on erittäin suosittu turistien keskuudessa, joten pöytävaraus on suositeltava. Hotellissa autetaan mielellään pöytävarausten tekemisessä.


Kiersimme myös saaren muita nurkkia. Kävelimme kapeaa itäpäätä ristiin rastiin ja paikallisbussilla kävimme myös saaren kauimmaisessa päässä Chiaiolellan satamassa katselemassa huviveneitä. Sataman vieressä oli myös uimaranta, mutta meidän rantakiintiömme oli jo reissun osalta täynnä. Yksi päivä rannalla kolmessa viikossa on ihan tarpeeksi.


Hotellin lähistöllä Via Principessa Margheritaa pitkin kävellessämme skootterilla ohitsemme ajava pappa pysäytti kulkupelinsä ja viittilöi viereisen porttikongin suuntaan ja kehotti italiaksi meitä käymään katsomassa. Herra oli niin päättäväinen, että päätimme käydä vilkaisemassa. Käytävä vei sisäpihalle, jossa pyykit kuivuivat ulkoilmassa ja lapset potkivat palloa. Hieman jäi epäselväksi, mihin meidän olisi pitänyt mennä katsomaan. Tunsimme olomme hieman kiusalliseksi. Otin kuitenkin taas yhden pyykinkuivatusvalokuvan. Jälkeenpäin Googlen kartasta kävi ilmi, että kyseinen sisäpiha, Casale Vascello, on jonkinlainen nähtävyys.


Viimeiseksi yöksi muutimme majapaikkaamme Albergo La Vignaan, joka sijaitsee mäen päällä pienen kävelyn päässä Casa sul Maresta. La Vignasta näkymät ovat eri puolelle saarta, kohti pääsatamaa. Meri näkyy sieltäkin. Kaikista huoneista tosin ei taida olla merinäköalaa. Hotellin puutarha viiniköynnöksineen sekä viikuna- ja luumupuineen on todella kaunis. Puutarhan perältä avautuvat näkymät Napolinlahdelle, jonka takaa voi kirkkaalla säällä bongata myös Vesuviuksen. Päiväsaikaan voi alhaalla kallion juurella näkyä veneitä, joista käsin ihmiset hyppivät uimaan.


Kuulostaako tämä jo liian hyvältä ollakseen totta? Niin se valitettavasti osittain olikin. Procidalla kaikki ei oikeasti mennyt ihan ennakko-odotusten mukaan. Casa sul Maren hotellihuone oli ensin nähtynä todella kiva ja etenkin parveke aivan mahtava. Huone oli kuitenkin kellarimaisen kostea, vuodevaatteita myöten. Paikka myös tuoksui kellarille ja haju oli vahvasti pinttynyt huonekaluihin. Ensimmäisen yön jälkeen kurkku tuntui karhealta ja nenä oli tukossa. Onneksi saimme vaihdettua majapaikan kahdeksi seuraavaksi yöksi yläkerran huoneeseen, jossa tilanne oli paljon parempi. Viimeiseksi yöksi muutimme La Vignaan ihan vain siksi, että olisimme muutoin joutuneet palaamaan kellariin.


Toisena yönä hotellihuoneeseen kantautui jostain etäältä discojytkettä niin, että valvoimme sitä kuunnellen liki kahteen asti. Olisimme mieluiten menneet nukkumaan jo ennen puoltayötä, joten tämä hieman harmitti. Seuraavana iltana läheisellä aukiolla oli dj soittelemassa musiikkia lähemmäs yhteen asti. Paikalla oli joraamassa väkeä vauvasta vaariin. Tällä kertaa olimme itse menossa nukkumaan edellisiltaa aikaisemmin, joten jälleen oli edessä suunnilleen yhtä pitkä musiikin loppumisen odottelu. Nyt on perseestä, lukisi otsikossa jos tämä olisi iltapäivälehti.


Hotellin respassa ei ollut ketään yöaikaan paikalla, joten henkilökunta ei musiikkia kuullut. Kun aiheesta kyselin aamulla, olivat he ihmeissään. Ei kuulemma olisi pitänyt mitään erityistä ohjelmaa saarella olla näinä päivinä. Tripadvisorin kommenteissa ihmiset kehuivat nukkuneensa Procidalla paremmin kuin missään. Meille saari kuitenkin näyttäytyi alkuviikosta paljon meluisampana kuin Napoli viikonloppuna.


Onneksi viimeinen yö La Vignassa sujui ilman kommelluksia. Huoneemme sijaitsi erillisessä piharakennuksessa keskellä viinitarhaa. Saimme kahden hengen huoneen hinnalla neljän hengen perhehuoneen, jossa oli kaksi makuuhuonetta. Ihan kelpasi. Vietimme iltapäivän La Vignan puutarhassa maistellen hotellin oman tarhan viinejä.


La Vignan päärakennuksessa on torni, josta on hienot näkymät merelle. Etenkin auringonlaskun aikaan torniin kannattaa kivuta. Aurinko plumpsahti mereen saaren reunan takana, eikä ketään muita ollut vaivautunut katselemaan tätä näytöstä.


Hotellin pihalle oli juuri valmistumassa uima-allasalue. Infinity pool -tyyppisen altaan etualalla kasvoi yksinäinen puu, joka heijastui hieman ennen auringonlaskua upeasti altaasta. Alue oli niin valmiin näköinen, että tätä lukiessasi se lienee jo käytössä. Jos vielä joskus palaamme Procidalle, asetumme ehdottomasti asumaan La Vignaan.


Procidalle ovat selvästi turistit jo löytäneet tiensä. Silti suhtautuminen turisteihin oli vielä hieman nuivaa. Hotelleissa oltiin hyvin ystävällisiä, mutta ravintoloissa, La Lamparaa lukuunottamatta, turistien palveluun ei hirveästi jaksettu panostaa. Yleensä tuntui kuin olisimme olleet häiriöksi. Sinällään tämä tuntuu olevan Italiassa ihan normaalia muutenkin. Suomalaisten usein töykeäksi haukkumat ranskalaiset ovat oikeita ystävällisyyden ruumiillistumia italialaisiin verrattuna. Näin ainakin palvelutehtävissä.


Mantereelle palaamista varten olimme jo erään päiväkävelyn yhteydessä käyneet satamasta ostamassa lauttaliput. Procidan päässä lippuluukun rouva ei hurjaa 1€ varausmaksua kauhistellut, vaan myi mukisematta liput lähtöpäivälle. Näin meidän ei tarvinnut enää satamaan saapuessamme jonotella lippuja.


Procidan päivien jälkeen edessä oli matkamme viimeinen siirtymä Roomaan. Matka alkoi paluulla mantereelle Napolin Molo Beverellon satamaan, josta jatkoimme metrolla rautatieasemalle. Mutta tästä jatkankin vasta tarinan seuraavassa osassa.

Seuraavaksi: osa 7: Rooma

Ei kommentteja