Siem Reapin nähtävyyksiä - Banteay Srei

Siem Reap on Kambodžan suosituin matkailukohde Angkorin upeiden temppeleiden vuoksi. Banteay Srein hindulaistemppeli sijaitsee hieman etäällä Angkorin alueen keskeisimmistä temppeleistä, mutta se on kyllä tämän pitemmän matkustuksen arvoinen. Siem Reapin kaupungista matka Banteay Sreihin kestää tuk-tukin kyydissä lähemmäs tunnin verran. Auto voi olla kulkuvälineenä mukavampi, mutta tuk-tukin kyydissä pystyy paremmin havainnoimaan ympäröivää maaseutua.


Pääosasta alueen temppeleistä poiketen Banteay Srei on rakennettu punertavasta hiekkakivestä. Poikkeava kivilaatu on mahdollistanut temppelin poikkeuksellisen yksityiskohtaiset ja koristeelliset kaiverrukset. Useammassa lähteessä Banteay Srein kaiverruksia onkin kuvailtu kenties hienoimmiksi ihmiskunnan vastaavista aikaansaannoksista.




Banteay Srei poikkeaa myös kokonsa puolesta monista muista Angkorin alueen temppeleistä. Sen rakennukset tuntuvat hämmästyttävän pieniltä.


Kaiverruksia kannattaa pysähtyä tarkastelemaan lähempää. Onneksi niitä on säilynyt ehjänä varsin paljon. Kuva-aiheet pohjautuvat hindulaiseen mytologiaan.


Banteay Srei on rakennettu 900-luvulla, eli noin 200 vuotta ennen Angkor Watia. Temppeli on poikkeuksellinen myös siinä mielessä, että sitä ei rakennuttanut kuningas vaan kaksi hovimiestä.


Temppeli ehti olla luonnon armoilla aina löytämiseensä vuonna 1914 asti. Angkor Watin löytämisestä oli siis ehtinyt kulua jo yli 60 vuotta. Aluksi temppelin iän määrittäminen meni hieman pieleen. Koristeellisten kaiverrusten vuoksi Banteay Sreitä pidettiin khmerien sivilisaation viimeisten aikojen taidonnäytteenä. Myöhemmin paljastui, että se on pikemminkin sieltä vanhimmasta päästä.


Upeiden kaiverrustensa ja punertavan sävynsä vuoksi tätä upeaa temppeliä on usein kehuttu Angkorin alueen hienoimmaksi. Lyhyemmällä Siem Reapin vierailulla tosin ei välttämättä ole aikaa lähteä koluamaan näitä kauempia kohteita. Silti suosittelen ainakin harkitsemaan Banteay Sreitä yhtenä vaihtoehtona. Pitkä matka maaseudun läpi tarjoaa mahdollisuuden nähdä maata vähän laajemmin. Lisäksi matkan varrella voi piipahtaa Maamiinamuseossa.

Muut kirjoitukset aiheesta Siem Reap:
Kaakkois-Aasian kiertomatka 2015, osa 3: Siem Reap
Siem Reapin nähtävyksiä - Angkor Wat
Siem Reapin nähtävyksiä - Bayon
Siem Reapin nähtävyksiä - Ta Prohm

2 kommenttia

  1. Nyt on tullut tosi paljon postauksia Kambodzasta ja alan jo kohta kokemaan jonkunlaista johdatusta palata sinne takaisin. Me käytiin ihailemassa Angkor Watin temppeleitä 2012 ja kyllähän ne valtavan vaikutuksen teki. Kuten koko Kambodza!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne temppelit vaan niin upeita ja koko maa todella vaikuttava. En tiennyt paikasta kauhean paljon ennen kuin pääsiäisenä 2013 lähdimme Phnom Penhiin moikkaamaan siellä asuvaa kaveria. Silloin Angkor jäi näkemättä, mutta muutoin Kambodža teki suuren vaikutuksen. Vasta 2015 kesällä pääsimme tutustumaan temppeleihin. Ehdottomasti haluamme takaisin.

      Poista