Museokorttikohde: Helsingin taidemuseo HAM

Tämä blogi on pyörinyt kivasti tasaisella julkaisutahdilla nyt pari vuotta, mutta jotain pientä uuttakin on tässä viimeaikoina tapahtunut ja on tapahtumassa. Yksi uusi juttu on kotimaan kohteiden lisääminen. Kaukokohteidenkin nähtävyyksistä on viimeistelyä vaille valmiita jutunalkuja vielä paljon, joten eivät tässä ideat ole ehtymässä. Etenkin kun uutta seikkailuakin pukkaa tasaista tahtia. Kotimaa on kuitenkin ollut pahasti aliedustettuna blogissani aina ja näin Suomen juhlavuonna jos koskaan on hyvä hetki korjata tämä puute.


Suomi on museoiden luvattu maa. Siksi Museokortti on aivan mahtava keksintö. Yli 240 museon sisäänpääsyyn vuoden aikana oikeuttavan, 64,90€ maksavan, kortin hinta-laatusuhde on erinomainen. Hankimme ruokakuntamme molemmille seikkailijoille oman museokortin hetken mielijohteesta erään ystävän suosituksesta kätevästi netin kautta heti vuoden ensimmäisinä päivinä vielä talvilomalla Phuketissa ollessamme.



Museokortillahan voi vierailla museoissa vaikka kuinka usein. Tämä on todella kätevää esimerkiksi Helsingin taidemuseon tapaisten vaihtuvanäyttelyisten museoiden tapauksessa. Esimerkiksi vuonna 2016 Helsingin taidemuseon Tennispalatsin tiloissa oli 18 eri näyttelyä. Jos nämä kaikki olisi käynyt katsomassa 10€ pääsymaksulla, olisi tällä hinnalla saanut jo melkein kolme museokorttia.


Aloitimme museokortin ulkoilutuksen juuri Helsingin taidemuseossa, joka tunnetaan myös nimellä HAM. Museossa oli vuodenvaihteessa esillä japanilaisen Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely. Näyttely oli mielenkiintoinen ja pilkullisuudessaan unenomainen. En voi väittää näistä kauheasti ymmärtäväni, mutta eikös jokainen saa tulkita taidetta niin kuin haluaa. Kyllä nämä työt ajatuksia herättivät.


HAM on Suomen suosituin museo. Se sijaitsee Tennispalatsissa, aivan Kampin kauppakeskuksen vieressä. Sijainti on siis hyvin keskeinen ja helposti julkisen liikenteen avulla saavutettavissa. Käynti on myös helppo yhdistää toisenlaiseen kulttuurielämykseen, koska Tennispalatsissa on myös monisalinen Finnkinon elokuvateatteri.


In Infinity -näyttely päättyi jo tammikuun puolella. Tällä hetkellä HAM:ssa on esillä mm. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi järjestetty Modernia elämää! - Suomalainen modernismi ja kansainvälisyys -näyttely, joka esittelee suomalaisen arkkitehtuurin, muotoilun, kuvataiteen ja valokuvan kokokohtia vuosilta 1917-1968.  Näyttely on esillä 30.7. saakka.

Museokorttia olemme ehtineet jo ulkoiluttaa enemmänkin. Yritän ehtiä esitellä yhden museokorttikohteen per kuukausi täällä blogissakin vuoden loppuun asti. Suurin osa tulee olemaan Helsingistä, mutta tavoitteena olisi ehtiä joku vähän etäämmälläkin kotinurkista sijaitseva kohde käydä vilkaisemassa.

Joko sinulla on oma Museokortti? Jos ei ole, voit hankkia sen helposti Museokortin verkkokaupasta.

Ei kommentteja