Florida roadtrip 2016, osa 6: Key West

Edellinen osa: osa 5: Everglades, seuraava osa: tilinpäätös

Vaikka mahtava reissumme oli jo pahasti loppusuorallaan, emme vaipuneet epätoivoon. Sen sijaan suuntasimme matkamme kohti etelää ja manner-USA:n ainoata trooppisen ilmaston aluetta, Key Westiä. Saariketjun päässä sijaitsevaan maan eteläisimpään paikkaan (siis jälleen manner-USA:n eteläisin paikka, jos tarkkoja ollaan) johtaa tasan yksi tie, Overseas Highway, US route 1. Ihan aluksi kuitenkin tankkasimme auton, sillä arvelimme menoveden olevan mantereella pikkuisen edullisempaa kuin saarilla. Arvaus osui ihan nappiin.


Key West on saanut nimensä samaan tapaan kuin moni muukin paikka espanjalaisten isäntien kautta USA:lle päätyneillä alueilla. Espanjalaiset nimesivät saaren Cayo Huesoksi, mikä tarkoittaa luusaarta (cayo on matala saari tai riutta). Tästä se englanninkielisten suussa vääntyi Key Westiksi. Saman mallin mukaan kaikkia muitakin alueen saaria kutsutaan nimellä Key, jolla siis englanninkielisenä sanana ei ole mitään tekemistä saaren kanssa. Tämä siis ihan yleistiedoksi, jos jotakuta muutakin on joskus tämä asia ihmetyttänyt.


Ensimmäinen pysähdyspaikkamme sijaitsi saariketjun ensimmäisellä saarella, Key Largolla. Olimme varanneet paikan lasipohjaveneestä, jolla oli tarkoitus käydä katselemassa maailman kolmanneksi suurinta koralliriuttaa, joka alkaa Key Largon edustalta jatkuen Key Westiin asti. Riutta on kauttaaltaan suojeltu ja Key Largon edustalla sijaitseva osa siitä kuuluu USA:n ensimmäiseen vedenalaiseen kansallispuistoon, John Pennekamp Coral Reef State Parkiin. Tämä puisto oli kohteenamme.


Perjantaina keskellä spring breakia joku muukin oli ajatellut suunnata Key Westiin ja niinpä liikenne puuroutuikin varsin pian yksikaistaiseksi kutistuneella tiellä. Monikaistaisiin interstateihin tottuneelle tämä kinttupolku tuntui varsin pieneltä, siis ihan suomalaiselta maantieltä. Veneliput piti noutaa ohjeen mukaan 45 minuuttia ennen lähtöaikaa ja kello tikitti armottomasti eteenpäin. Onneksi sentään perillä oli vähän tuuria matkassa. Nimittäin kansallispuiston pääsymaksun ($9 kahdelta hengeltä) maksettuamme onnistuimme nappaamaan loistavan parkkiruudun kovasti täydeltä alueelta.


Veneajelu oli hieno kokemus. Alussa matkasimme jälleen mangrovemetsän ohi ennen kuin lopulta saavuimme koralliriutalle. Opas selosti koko ajan koralliriutan elämästä ja osoitteli lasipohjan ikkunoista värikkäitä kaloja. Hait ja rauskut, samoin kuin kilpikonnatkin, pysyttelivät meiltä piilossa. Pienempiä kaloja sen sijaan näkyi ja olipa pari barracudaakin liikkeellä.


Kalojen katselu teki nälkäiseksi, joten hetken matkaa ajettuamme pysähdyimme varsin paljon netissä kehuja saaneen ravintolan Mrs. Mac's Kitchenin kohdalla. Rekisterikilvillä yltä päältä koristeltu ravintola oli täyden oloinen, mutta löytyipä onneksi pöydä kahdelle nälkäiselle. Cajun-tyyliin valmistettu mahi-mahi salaatin kera oli todella hyvää. Kyseinen kala muuten on suomeksi dolfiini. Kyseessä ei siis ole delfiini, vaikka englanninkielinen nimi onkin sama kuin tuolla pienellä valaalla. Ihan turvallisesti voi siis mahi-mahia syödä. Myös paikan key lime pie oli taivaallista.


Lopun matkaa ajelimmekin kaikessa rauhassa maisemia ihaillen. Silloilta avautui upea näkymä molemmille puolille yli turkoosin veden. Siltoja matkalla mantereelta Key Westiin on kaikkiaan 42 kappaletta. Pisin niistä on Seven Mile Bridge, joka on nimensä mukaisesti liki seitsemän mailin (n. 11 km) pituinen.

Perillä Key Westissä olimme iltapäivän jo kääntyessä alkuillan puolelle. Onnekkaasti majapaikkamme Eden Housen parkkipaikalla oli vielä yksi paikka vapaana. Asetuimme taloksi piskuiseen huoneeseemme. Illan ruokintaa miettiessämme totesimme olevamme liian laiskoja jatkaaksemme kovin kauas, joten päädyimme hotellin tontilla sijaitsevaan Azur-ravintolaan, joka oli ihan kohtalaisesti kehuja kerännyt netissä. Paikka osoittautuikin kerrassaan mainioksi. Tarjoilijamme oli todella mahtava ja innostuimmekin syömään ihan kolme ruokalajia viinilasillisten kera.


Tarjoilijan suositukset osuivat nappiin. Alkuruokani oli ehdottomasti parasta mustekalaa, mitä olen koskaan syönyt. Samoin pääruokana tarjottu grillattu miekkakala oli superhyvää. Kun jälkiruoissakaan ei ollut mitään valittamista, olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Laskukin oli hyvin maltillinen syömän ja juoman määrään nähden. Hyvähän siinä oli sitten kömpiä kämpille lepäämään.


Seuraavana aamuna haimme aamiaista läheisestä leipomosta ja sen jälkeen suuntasimme kohti pääkatu Duval Streetia. Hotellimme sijaitsi kaupungin historiallisessa keskustassa vanhassa puutalossa. Puitteet pitempäänkin vierailuun olisivat olleet oivat, sillä hotellissa oli viihtyisä uima-allasalue ja muita viihtyisiä lepopaikkoja, kuten muutama riippukeinu. Tosin pitempään vierailuun suosittelen vähän isompaa huonetta. Hotellin pienin huone kun on todella kompakti.


Duval Street on kyllä varsinainen markkinakatu. Onneksi korttelin verran kumpaankin suuntaan on huomattavasti rauhallisempaa. Kaupunki on sinällään varsin maltillisen kokoinen ja sen keskeiset nähtävyydet kiertää helposti jalkaisin. Meille sattui todella upea päivä, sillä lämpötila huiteli yli 30 asteen ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kun kosteuttakin oli yli 90%, oli hikoilu tapissa. Tämmöisestä kelistä me tykkäämme!


Vierailimme kirjailija Hemingwayn talossa, joka on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Talo oli hieno ja pääsymaksun hintaan sisältyvä opastettu kierros aivan loistava. Jälleen kerran opas oli todella taitava tarinankertoja. Parempi puolisko tykkäsi erityisesti paikan kuusivarpaisista kissoista, jotka ovat Hemingwayn lasten merikapteenilta saaman ensimmäisen kissan jälkeläisiä alenevassa polvessa.


Kuusivarpaisia kissoja pidettiin onnen tuojina laivoilla ja niiden myös arveltiin saavan paremmin rottia kiinni kuin normaalin viisivarpaisen kissan. Siksi näitä ihan tarkoituksella jalostettiin laivakissoiksi. Museon kalustoon kuuluvilla karvapalloilla tuntui olevan varsinaiset kissanpäivät, oppaat kun pitivät taskussaan ruokapussia, josta turisteille esittäytymään tulleet katit saivat vähän vaivanpalkkaa.


Aikamme haahuiltuamme, kauppoja katseltuamme ja lounastakin syötyämme, päätimme ajella lenkin saaren keskustaa kiertävällä vaunulla, josta sai pysäkeillä hypätä pois ja kyytiin päivän ajan miten lystäsi. Istuimme koko kierroksen kuunnellen kuski selostusta, joka sisälsi puujalkavitsejä enemmän kuin laki sallii. Siinä sivussa näimme manner-USA:n eteläisimmän pisteen merkkinä olevan betonimöhkäleen. Valitettavasi möhkäle ei sijaitse siinä eteläisimmässä pisteessä, sillä kyseinen paikka on oikeasti läheisellä armeijan alueella, jonne ei turisteilla ole asiaa.


Kierroksen lopuksi päädyimme meren äärelle Malloryn aukiolle, joka on kaupungin suosituin paikka auringonlaskun seuraamiseen. Ensin paikalle saapuivat kaikenlaiset esiintyjät, jotka virittelivät tykötarpeensa valmiiksi. Sitten väen pikkuhiljaa valuessa paikalle aloittivat he vuorotellen esittämään temppujaan. Jos jonkinlaista akrobaattia oli paikalla. Ja sitten oli sen auringonlaskun vuoro. Möllykkä plumpsahti läheisen Sunset Key -saaren taakse ja sen jälkeen väki alkoi siirtyä lähiseudun baareja kohti.


Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa matkan toiseksi viimeinen päivä, jonka ohjelmaan kuului paluu mantereelle. Viimeinen yö oli tarkoitus majoittua tuttuun Florida Cityn Super 8 -motelliin, joka sijaitsee kätevästi noin kolmen varten ajomatkan päässä Miamin lentokentältä.


Matkapäiväksi sattui jälleen vähän pilvisempi keli. Yön aikana oli vettäkin sadellut, mutta aamuun mennessä sade oli jo tauonnut. Matkan varrella oli pääosin harmaata, mutta ajoittain aurinkokin paistoi. Pysähdyimme Bahia Honda Key -saarella Bahia Honda State Parkissa, josta löytyvän Bahia Honda -rannan näkymiä kävimme ihailemassa. Jo pois käytöstä oleva ja hurrikaanissakin osin tuhoutunut Key Westiin johtava rautatie näkyy hienosti rannalta käsin. Rautatien pätkälle olisi päässyt kipuamaankin, mutta ihan niin innokkaita emme olleet.


Paluumatkalla kävimme myös piipahtamassa Robert Is Heren hedelmäkojulla, jossa sunnuntain kunniaksi oli niin paljon jonoa, ettei autoa saanut edes pellonlaitaan pysäköityä. Päätimme palata illemmalla uudestaan. Niinpä kävimme ensin majoittumassa motellille ja vasta hetken lepäilyn jälkeen hurautimme takaisin Robertille. Jo lähempänä sulkemisaikaa tungos oli vähän helpottanut ja saimme automme parkkiin ja pirtelömme tilattua. Näitä herkkuja olimme kokeilleet jo aiemmin (ks. osa 5). Edelleen maistuivat. Samalla vilkaisimme takapihalta löytyviä eläimiä, jotka ovat lähinnä lasten iloksi näytillä.


Viimeisenä päivänä meillä oli vielä hyvin aikaa, kun paluulento lähti vasta iltayhdeksän tienoilla. Vietimmekin mukavan päivän Zoo Miami -eläintarhassa (ks. osa 1: Miami) ennen auton palauttamista ja lentoa kotiin. Jälleen oli pää täydempi upeita muistoja ja olipa jokunen kameran muistikortillekin taltioitunut. Kyllä tämmöisen loman jälkeen taas jaksaa seuraavaan lomaan asti puskea arjen harmauden läpi.

Joitain hintoja:
Eden House (Key West), 2 yötä: 496,12€ (248,06€ / yö)

John Pennekamp Coral Reef State Park, pääsymaksu: 7,34€ / autokunta ($8) + $0,50 / henkilö (kahdelta henkilöltä siis $9 = 8,26€)
John Pennekamp Coral Reef State Park, lasipohjaveneretki: 23,67€ / henkilö ($25,80)
The Ernest Hemingway Home & Museum: 12,70€ / henkilö ($13,85)
Old Town Trolley, hop on-hop off -kierros Key Westissä: 27,94€ / henkilö ($30,45)
Bahia Honda State Park, pääsymaksu: 7,34€ / autokunta ($8) + $0,50 / henkilö (kahdelta henkilöltä siis $9 = 8,26€)

Seuraavaksi: Tilinpäätös

Muut kirjoitukset aiheesta:
Florida roadtrip 2016
Osa 1: Miami
Osa 2: Space Coast
Osa 3: Orlando
Osa 4: Fort Myers
Osa 5: Everglades

Ei kommentteja