Florida roadtrip 2016, osa 4: Fort Myers

Edellinen osa: osa 3: Orlando, seuraava osa: osa 5: Everglades

Matkamme jatkui Orlandosta kohti Meksikonlahden rannikkoa vaihtelevassa säässä. Aluksi isoa interstatea Tampaa kohti ajellessamme oli pilvistä, mutta sadetta ei vielä näkynyt. Sen sijaan lähempänä Tampaa näkyi muutama Airstream-matkailuauto nokastaan maahan haudattuina pystyasennossa. Netistä jälkeenpäin tutkien selvisi, että kyseessä on Airstream Ranch, joka hieman matkii Teksasista löytyvää Cadillac Ranchia (jota muuten vilkaisimme lähempää kesällä 2016 Route 66 -matkamme yhteydessä).


Ennen Tampaa käännyimme kohti etelää vievälle tielle numero 41. Ajatuksena oli körötellä loppumatka Fort Myersin kaupunkiin läpi pienten kaupunkien välttäen kaupungit kiertävää moottoritietä. Tällä tavoin toki näkee enemmän ja erilaiset palvelut ovat kätevämmin saatavilla silloin kun niitä sattuu tarvitsemaan.


Valitettavasti sää muuttui pian sateiseksi ja miltei perille asti vettä tuli taivaalta vaihtelevalla voimakkuudella. Todella upeita maasalamoita näimme myös, sillä osan matkasta sateen kaverina oli ukkosta ilmassa. Paikoin sade oli niin voimakasta, että liikenne hidastui mateluksi. Tämä johti lopulta matkan venymiseen pari tuntia etukäteen arvioitua pidemmäksi.


Melko tarkasti kello viiden aikoihin saavuimme perille Holiday Inn -ketjun hotellille Fort Myersin historiallisen keskustan laidalla. Valitettavasti kaupungin ykkösnähtävyys Thomas Edisonin ja Henry Fordin talviasumusten museo oli jo ehtinyt laittaa ovensa kiinni siltä päivältä. Niinpä asetuimme taloksi ylimmän kerroksen huoneeseemme ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Kyseessä oli ainoa reissumme kohteista, joissa viivyimme vain yhden yön.

Fort Myersin keskustan ulkopuolella sijaitsee manaattien suojelualue. Nämä lämpimistä vesistä pitävät merinisäkkäät ovat löytäneet hyvän talvehtimispaikan läheistä voimalaitosta varten tehdystä kanavasta. Koska manaatit palasivat vuosi vuodelta samaan kanavaan, julistettiin se suojelualueeksi. Manaatit kun ovat uhanalainen laji. Tarkoituksenamme oli käydä näitä hienoja eläimiä katselemassa tuolla suojelualueella, mutta valitettavasti manaatit olivat lähteneen väljemmille vesille jo joitain viikkoja ennen matkaamme Meksikonlahden vesien lämmettyä tarpeeksi. Päivän manaattitilanne on onneksi tarkistettavissa etukäteen paikan nettisivulta.


Fort Myers sijaitsee Meksikonlahteen laskevan Caloosahatchee-joen suulla. Joen yli johtavan Edisonin sillan pielestä löytyy varsin miellyttävä jalkaisin lähestyttävä alue, jonka kivannäköisissä taloissa on putiikkeja ja ravintoloita. Päädyimme syömään pizzaillallista Capone's Coal Fired Pizza -ravintolaan, joka oli saanut mainioita arvioita muilta turisteilta. Eipä paikan pizzoissa mitään vikaa ollutkaan.


Kun illalla emme Edisonin ja Fordin tiluksille ehtineet tutustumaan, piti pieni piipahdus budjetoida aamulle ennen tien päälle siirtymistä. Herrojen talviasumusten lisäksi tiluksilta löytyy pieni museo ja laboratorio. Koska meillä oli jo kiire lähteä liikkeelle, ostimme vain halvemmat pelkkään museoon ja laboratorioon tutustumiseen oikeuttavat liput. Museo esitteli herrojen työn hedelmiä. Erityisesti Edison on tunnettu keksinnöistään, mutta myös Ford sai paljon aikaan.


Edison oli viettänyt jo vuosia talvensa Fort Myersissa ennen kuin hän sai ystävänsä Fordin houkuteltua vierailemaan kaupunkiin. Ford ihastui paikkaan ja hankki itselleen talon siitä ihan naapurista. Vannoutuneina autokulttuurin ystävinä herrat tekivät kahden muun kaverin kanssa automatkoja ympäri maata. Näihin retkiin liittyvää kuvamateriaalia ja esineistöä on esillä museossa. Laboratoriossaan herrat tutkivat erilaisia kasveja tavoitteena löytää USA:n maaperällä viljeltävissä oleva kasvi, josta voisi valmistaa kumia autonrenkaita varten.


Varsinaiset talotkin olisi ollut kiva nähdä, mutta valitettavasti moottoritie oli kuuma jo heti aamusta ja matkan oli jatkuttava. Seuraava kohteemme oli Evergladesin kansallispuisto, jossa meillä oli pari opastettua kierrosta varattuna, ensimmäinen jo heti samana iltapäivänä. Vaan niistä kerron lisää seuraavassa osassa.

Joitain hintoja:
Holiday Inn Fort Myers Downtown Historic District (Fort Myers), 1 yö: 113€
Edison & Ford Winter Estates, Museum & Laboratory Visit: 11,52€ / henkilö  ($12,78)

Seuraavaksi: osa 5: Everglades

Muut kirjoitukset aiheesta:
Florida roadtrip 2016
Osa 1: Miami
Osa 2: Space Coast
Osa 3: Orlando
Osa 6: Key West
Tilinpäätös

Ei kommentteja