Toscana roadtrip 2009, osa 3: Montalcino

Edellinen osa: Osa 2: Chiantiseuraava osa: Osa 4: Pisa

Chianti-alueen jälkeen reittimme vei kohti legendaarisen Brunello di Montalcino -viinin kotia eli Montalcinon kaupunkia eteläisessä Toscanassa. Kyseisen viinin tuotanto rajoittuu Montalcinon kunnan alueelle. Viini tehdään pelkästään sangiovese-lajikkeesta, jota kutsutaan alueella nimellä brunello. Tuottajia on kaikkiaan noin 200. Brunello kypsyy ennen pullotusta vuosia tammitynnyreissä tuottajan kellarissa ja kestää pullokypsytystäkin parhaimmillaan vuosikymmeniä ollen kuitenkin jo noin kuuden vuoden jälkeen parhaassa iskussa.


Matkalla piipahdimme vierailulla toisen kuuluisan punaviinin kotiseudulla. Tämä viini on Vino Nobile ja kaupunki Montepulciano. Nämä kaikki kaupungit ovat vanhoja ja ne on aikoinaan rakennettu kukkulan laelle, koska korkea paikka on helpompi puolustaa. Ennen yhdistymistä Italia koostui kaupunkivaltioista, jotka kamppailivat keskenään alueen herruudesta niin kaupan kuin aseidenkin voimin. Siksi sijainti korkealla kukkulalla muurien suojassa oli tärkeää.


Montepulcianossa nautimme lounasta tietenkin paikallisen viinin kera. Lounaan jälkeen kiertelimme aikamme pitkin kaupungin kapeita kujia.


Aivan kuten kaupungin viini, ei myöskään itse kaupunki tehnyt lähtemätöntä vaikutusta. Tähän varmasti vaikutti osaltaan se, että olimme jo nähneet näitä kukkulakaupunkeja. Montepulciano ei yltänyt ihan samaan kuin San Gimignano tai Siena. En silti väitä, etteikö kaupunki olisi kaunis. Lisäpisteitä kaupunki sai myös taitavalta katumuusikolta, joka soitteli kaupunginmuurin laidalla chapman stickiään. Kyseistä instrumenttia ei ihan joka päivä näekään käytössä.


Montalcinossa ajoimme pontevasti suoraan kukkulan huipulle. Hotellissamme Hotel dei Capitanissa oli tarjolla pysäköintipaikkoja, joten kaupungin vierailijapysäköintiin ei ollut tarpeen tyytyä. Perillä selvisi, että pysäköintipaikkoja on hyvin rajallinen määrä. Onneksi kuitenkin yksi sattui olemaan vapaana.


Hotellin pysäköintipaikat olivat varsin kutkuttavasti erittäin jyrkän mäen alapuolella. Käytännössä paikaltaan oli pakko kiihdyttää kaasu pohjassa, jotta laiskanpulskea Fiat Panda jaksoi tukehtumatta mäen päälle. Mäen huipulla odottikin tiukka käännös oikealle yksisuuntaiselle kapealle kadulle. Suoraan edessä kun oli talon seinä. Onneksi vastapäisen talon seinässä sentään oli liikennepeili, josta saattoi liikkeelle lähtiessään tähystää tien käyttöasteen. Liikenne pikkukadulla onneksi oli niin rauhallista, ettei ongelmia käytännössä ollut. Jalankulkijoiden puolesta hieman pelotti hetkittäin.


Montalcino on kaupunkina pienempi kuin vaikkapa San Gimignano tai Montepulciano. Asukkaita on kaikkiaan vähän reilut 5000. Ehkä juuri tämä sopivan pieni koko tekee paikasta varsin viihtyisän. Pääosa kapeista kujista on autoista vapaita. Korkeuseroja on melkoisesti, joten liikuntarajoitteisille kaupunki voi olla hieman haastava. Esimerkiksi hotelliltamme liikkeelle lähtiessämme piti aina ensimmäiseksi kivuta kohtalaisen jyrkästi nousevaa katua ylöspäin. Matka ei sinällään ollut pitkä, mutta yli 30 asteen helteessä auringon porottaessa oikein tosissaan oli vesipullo ihan hyvä olla mukana ihan alusta alkaen.


Montalcinossa törmäsimme kenties erikoisimpaan jäätelömakuun, punaviiniin. Päädyimme pysyttelemään tutummissa ja turvallisemmissa mauissa, mikä toki jälkeenpäin hieman harmitti. Vastaavaa kun ei ole sittemmin näkynyt tarjolla muualla. Ehkä tässä olisi nyt hyvä veruke palata Montalcinoon. Tosin näitä syitä minulle on ihan tarpeeksi muutoinkin.


Montalcino elää viinistä. Kaupunki onkin täynnä viinikauppoja ja -tupia sekä ravintoloita, joissa kaupungin viinitilojen tuotteita voi maistella. Brunellon lisäksi tarjolla on kakkosviini Rosso di Montalcinoa. Kakkosviini on lyhyemmän kypsytyksen vuoksi edullisempaa. Nopeammin markkinoille saatava viini auttaa tiloja tasaisen kassavirran ylläpitämisessä. Samoin Rossoa voidaan valmistaa myös huonompina vuosina, jolloin rypäleiden laatu ei riitä huippuviinin valmistamiseen.


Montalcinon linnake on yksi parhaista paikoista Brunello-viinien maistelemiseen. Linnakkeen viinituvassa on tarjolla myös vähän vanhempia vuosikertoja Brunelloa. Tämä jalo juoma kun saavuttaa huippunsa yleensä noin kuuden vuoden päästä markkinoille tulonsa jälkeen. Kokeilimme maistella kolmea huipussan olevaa Brunelloa pienen juusto- ja leikkelelautasen äärellä. Oli hyvää.


Kävimme tutustumassa myös parilla viinitilalla ihan paikan päällä. Ensimmäisenä mielessä oli yksi alueen ykköstuottajista Valdicava, joka edustaa hyvin perinteistä pientä Brunello-tuottajaa. Tila on ansainnut huipputarhansa Madonna del Piano Brunellon Reservan vuosikerralla 2001 arvostetun Wine Spectator -lehden arvioissa täydet 100 pistettä (myöhemmin Valdicavan Madonna del Pianon vuosikerta 2006 toisti saman tempun). Valitettavasti joka paikassa meille sanottiin, ettei pieni Valdicava ota vastaan turisteja. Pyysimme kuitenkin hotellin vastaanottovirkailijaa kilauttamaan tilalle ja kysymään. Seuraavan kerran hotelille palatessamme meitä odottikin viesti, jossa kerrottiin tilan edustajan ottavan meidät mielellään vastaan seuraavana päivänä klo 11.


Saavuimme sovitusti paikalle. Mitään isoja mainosplakaatteja ei tosiaankaan ollut tilan portin pielessä. Siksi ajoimmekin ensin ohi. Paikka on varsin huomaamaton. Portinpielessä kyllä luki tilan nimi, mutta tekstiä ei nähnyt autosta käsin. Piti mennä ihan lähelle katsomaan. Lopulta tilan naispuolinen työntekijä tuli avaamaan portin ja toivotti meidät tervetulleiksi.


Nainen kyseli hämmentyneenä, mistä olimme osanneet audienssia lähteä kyselemään. Hän johdatti meidät ensin aivan tilan päärakennuksen nurkalta alkaville viiniköynnöksille. Katselimme kasvavia rypäleitä lähemmin samalla, kun oppaamme kertoili palstoilla tehtävästä työstä kasvukauden aikana. Samalla hän näytti missä sijaitsee Madonna del Piano -tarha. Kuulemma kukaan ei osaa selittää, miksi juuri kyseinen tarha tuottaa parhaat rypäleet. Lähemmän tarhan rypäleitä käytetään tilan Rosson ja perus-Brunellon valmistukseen.

Kellarissa pääsimme tutustumaan pullotuslinjastoon ja saimme seikkaperäisen kuvauksen, kuinka Madonna del Piano -viinien etiketit kiinnitetään pulloihin käsityönä. Tämän jälkeen vuorossa oli maistelu. Pääsimme maistamaan kolmea eri vuosikertaa tynnyrikypsytyksessä olevaa Brunelloa. Peräkkäin maistettuna sai hyvän kuvan siitä, mitä lisävuodet tynnyrissä tekevät viinille. Olemme vierailleet viinitiloilla aiemminkin, mutta vastaavaa emme ole päässeet missään kokeilemaan. Muutoinkin tämä oli kyllä paras viinitilavierailu koskaan. Emme koko kierroksen aikana nähneet ketään muita ihmisiä paikalla.


Kierroksen jälkeen hengähdimme hetken ja sulattelimme kokemaamme. Sitten päätimme vielä tehdä pikavisiitin toiselle tilalle ilman sen kummempaa ennakkovarausta. Tämä tila on yksi alueen suurimmista, osin amerikkalaisomistuksessa oleva Castello Banfi. Heidän pullotteensa oli kyseessä ensimmäisen kerran Brunelloa maistaessamme. Tiesimme heidän tilansa olevan hyvin varustautunut vierailijoihin. Tiluksilta löytyy kylän ainoa Michelin-tähden ansainnut ravintola ja ihan oikein hotellikin. Amerikkalaisturistejahan siellä toki kestitään pääasiassa.

Vierailu oli kovin toista maata kuin Valdicavalla. Etukäteisvalmistautumisella homma toki olisi sujunut paremmin. Opastettuja kierroksia olisi ollut tarjolla, mutta seuraava englanninkielinen olisi ollut vuorossa vasta kolmen tunnin kuluttua. Välissä olisi ollut tarjolla ammattilaisille suunnattu italiankielinen kierros, mutta ennen matkaa käymästämme italian intensiivikurssista huolimatta emme katsoneet tämän olevan meille tarkoitettua ohjelmaa. Siksi tyydyimmekin maistamaan vähän tilan viimeisintä myyntiin laskettua vuosikertaa leikkele- ja juustolautasen kyytipoikana.


Myös Montalcinosta kävimme tekemässä yhden päiväretken vähän etäämmälle. Noin kolmen vartin ajomatkan päästä löytyi vanha kylpyläkaupunki Bagni San Filippo. Kylpylään emme tosin tutustuneet, vaan piipahdimme vain ihmettelemässä rikkipitoista vettä maan uumenista tihkuvia lähteitä. Melkoisen jänniä muodostelmia on vesi saanut vuosien saatossa aikaiseksi. Metsän siimeksessä sijaitsevissa lähteissä riitti pulikoijia. Me jätimme hieman tuoksahtavan veden kanssa läträämisen muille ja poistuimme hetken maisemia ihmeteltyämme paikalta.


Montalicino oli valitettavasti jätettävä taakse kolmen päivän jälkeen, sillä paluulento kotiin odotti Pisassa. Siksipä pakkasimme matkalaukkumme Fiat Pandaan ja suuntasimme kohti moottoritietä, joka johti meidän rannikolle ja sen jälkeen kohti pohjoista.

Seuraava osa: Osa 4: Pisa

Muut kirjoitukset aiheesta:
Toscana roadtrip 2009
Osa 1: Firenze
Osa 2: Chianti

Ei kommentteja