Toscana roadtrip 2009, osa 1: Firenze

Edellinen osa: Toscana roadtrip 2009seuraava osa: Osa 2: Chianti

Finnairin suora lento toi meidät alkuillasta Pisaan, josta Firenzeen on vielä noin tunnin junamatka. Raiteet löytyivät lentoaseman ulkopuolelta nopeasti, mutta junajärjestely vaati silti hieman selvittelyä. Näyttö kun kertoi junan Firenzeen lähtevän raiteelta, jota ei asemalta löytynyt. Raiteita kun oli vain kaksi. Lopulta ymmärsimme aikataulujen tarkoittavan Pisan päärautatieasemalta lähteviä junia. Lentokentän asemalta junat kulkivat vain päärautatieasemalle ja sieltä sitten muihin kohteisiin.


Emme olleet ainoat epätietoiset turistit ihmettelemässä samaa asiaa Pisan lentokentällä. Onneksi pääsimme kuitenkin lopulta matkaan. Perillä Firenzessä oli jo ilta pimentynyt. Nappasimme heti asemalta taksin, jolla hurautimme majapaikkaamme Hotel Balestriin Arno-joen rannalle. Taloksi asettautuamme kävimme vielä pikaisesti syömässä ja palasimme lepäämään.


Firenzen keskustaan tutustuminen on helppoa. Keskeisimmät nähtävyydet ovat aivan ydinkeskustassa, joka on käytännössä kokonaan rauhoitettu jalankulkijoille. Ainoastaan bussit ja jotkin huoltoajoneuvot saavat liikkua alueella.


Tutustuimme toki heti ensimmäiseksi kuuluisaan katedraaliin Cattedrale di Santa Maria del Fiore eli tuttavallisesti Il Duomo di Firenzeen. Tämä valtavasta kupolistaan tunnettu rakennus on kyllä upea ilmestys. Kupoli on hieno sekä ulkoa että sisältä. Mukana ollut kameravarustus ei oikein riittänyt Duomon kuvaamiseen kunnolla. Aukeata tilaa kun ei kirkon ympärillä liiemmälti ole. Kokonaisuuteen kuuluu italialaiseen tyyliin varsinaisen kirkon lisäksi kellotorni ja kastekirkko.


Matkalla Duomolle näimme myös kopion kuuluisasta Michelangelon David-patsaasta Piazza della Signorialla. Alkuperäinen patsas on siirretty suojaan museoon.


Hotellimme oli oikein mainio valinta. Piazza della Signorialle oli kävelymatkaa parin minuutin verran ja siis kaikki keskeiset nähtävyydet olivat siinä ihan vieressä. Hotellin kattoterassilta avautui upea näkymä yli kaupungin kattojen. Henkilökunta avusti lippujen hankinnassa taidemuseo Uffiziin. Ilman etukäteen hankittua lippua kun paikkaan kuulemma voi joutua jonottamaan tuntikausia. Etukäteen varaamalla pääsee sovittuna aikana hyvin minimaalisella jonotuksella suoraan sisälle museoon. Käynti Uffizissa kannattaa, sillä renessanssitaiteen kokoelma on upea.


Vaikka hotellin kattoterassilta olikin hienot näkymät yli Firenzen kattojen, piipahdimme myös vilkaisemassa näkymää Piazzale Michelangelolta joen toiselta puolelta. Kukkulalla sijaitsevalle aukiolle oli helteessä hieman kipuamista, mutta näkymä palkitsi vaivannäön.


Duomon jälkeen toiseksi merkittävin kirkko Firenzessä lienee Basilica di Santa Croce. Kirkko löytyy samannimiseltä aukiolta. Tämän rakennuksen valokuvaaminen onnistuu helposti. Tosin aukiolla oli juuri meneillään jonkin yleisötapahtuman rakentaminen.


Sisäpuolelta Santa Croce on hieman vaatimattomampi kuin Duomo, mutta sielläkin riittää nähtävää. Santa Crocesta löytyy usean kuuluisan italialaisen henkilön hautapaikka. Mukana ovat mm. Michelangelo, Macchiavelli sekä Galileo Galilei.


Firenzen halki kulkeva Arno-joki on mahdollista ylittää useampaakin siltaa pitkin. Mielenkiintoisin silloista on keskiaikainen kävelysilta Ponte Vecchio, jonka päälle on rakennettu taloja. Näissä on perinteisesti ollut aina kultakauppoja. Ja näin näkyi olevan edelleenkin.


Yövyimme Firenzessä kolme yötä. Tämä aika riitti hyvin keskeisten nähtävyyksien koluamiseen. Silti paljon enemmänkin aikaa saisi kaupungissa helposti kulumaan. Hyvää ruokaa on tarjolla vähän joka kulmalla. Kaikenlaista pikkusuolaista myyvät liikkeet ovat auki pitkään, joten huikopalaa on tarjolla, vaikka ilta vähän venähtäisikin. Myös jäätelöbaarit näkyivät olevan kohtalaisen myöhään auki. Niiden tarjonta oli todella hyvää. Esimerkkinä voisin mainita pienehkön Vivolin, josta saa erinomaista jäätelöä. Paikan seinillä useampikin henkilö todisteli paikan jäätelön olevan maailman parasta.


Paikallisiin tapoihin kuuluu käyskentely ykköset päällä jollain kaupungin aukioista alkuillasta ennen illalliselle siirtymistä. Samalla voi istahtaa johonkin kahvilaan vaikkapa lasilliselle kuplivaa proseccoa.


Retkemme sai hyvän startin Firenzessä. Kaupunki on ehdottomasti uudemmankin visiitin arvoinen, sillä muutamia syrjäisempiä kohteita jäi ajanpuutteen vuoksi näkemättä. Tällä kertaa oli kuitenkin aika suunnata kohti maaseutua. Hotellista ulos kirjauduttuamme nappasimme allemme alle kymmenentuhatta kilometriä ajetun Fiat Pandan ja käänsimme keulan kohti etelää.

Seuraava osa: Osa 2: Chianti

Muut kirjoitukset aiheesta:
Toscana roadtrip 2009
Osa 3: Montalcino
Osa 4: Pisa

Ei kommentteja