Siem Reapin nähtävyyksiä - Bayon

Lähellä Kambodžan Siem Reapia sijaitsevassa Angkor Thomin temppelikaupungissa sijaitseva Bayonin buddhalaistemppeli on yksi vaikuttavimmista paikoista, joissa olen vieraillut. Se ei pärjää koossa Angkor Watille, eikä koristelujen yksityiskohdissa Banteay Sreille. Silti noissa tornien hymyilevissä kasvoissa on jotain ihan omanlaistaan viehätysvoimaa.


Temppelissä on alunperin ollut 49 tornia. Näistä tosin on jäljellä enää 37. Kussakin tornissa on neljät hymyilevät kasvot. Nämä kuvaavat buddhalaisuuden neljää jaloa mielentilaa (hyvä tahto, myötäilo, myötätunto ja tasapuolisuus). Osa temppelistä löytyvistä kasvokuvista on huonosti säilynyt, joten niiden tarkkaa kokonaismäärää ei osata sanoa. Arvio on kuitenkin noin 200 tienoilla.


Bayonin temppeli löytyy Angkor Thomin temppelikaupungista. Kherien kuningas Jayavarman VII rakensi Angkor Thomin 1100-luvulla uudeksi pääkaupungiksi Angkor Watin tilalle. Kaupungin portille johtavan tien varressa on molemmin puolin hahmoja suoraan hindulaisesta maitomeren kirnuamisen tarinasta. Tarina toistuu useissa Angkorin alueen temppeleissä.


Bayon on uudempi temppeli kuin Angkor Wat, mutta se on silti paljon huonommassa kunnossa. Tähän on osittain syynä se, että Bayon on ollut pitkään käyttämättömänä luonnon armoilla, kun Angkor Wat puolestaan on ollut jatkuvassa käytössä ja buddhalaiset munkit ovat pitäneet siitä huolta. Toisena syynä on huonompi rakennusmateriaali. Kuningas Jayavarman VII rakensi temppeleitä suorastaan maanisella tahdilla ja ilmeisesti kiire ei mahdollistanut aina parhaan mahdollisen kivimateriaalin käyttämistä.


Kesällä turistisesongon ulkopuolella vierailu Bayonissa oli varsin rauhallinen. Turisteja oli huomattavan vähän. Paikalla toki oli muitakin turisteja, mutta ilman isompaa odottelua pääsimme katselemaan kaikkia haluamiamme nurkkia kaikessa rauhassa.


Muiden Angkorin temppeleiden tapaan myös Bayonissa on paljon hienosti kaiverrettuja kuvia. Esimerkiksi tanssivia naishahmoja apsaroita on vähän joka kulmalla. Tämän lisäksi kiviin on kaiverrettu kertomuksia mm. khmerien sotavoitoista.


Temppelin tornien kasvoista on kaksi kilpailevaa tulkintaa. Toisaalta kasvot muistuttavat kovasti temppelin rakennuttaneesta kuninkaasta tehtyjä patsaita. Toisaalta kasvojen katsotaan kuvaavan Buddhaa. Joka tapauksessa moni turisti haluaa kuvata itsensä nenäkkäin kivisten kasvojen kanssa. Vaihtoehtona on esittää antavansa suukon kivisten kasvojen huulille. Temppelissä on useita paikkoja, joista käsin etäisyys johonkin torneista on juuri sopiva, jotta kiviset kasvot näyttävät kuvattavan ihmisen kasvojen kokoisilta. Oppaat tuntevat nämä paikat, kuten kaikki muutkin parhaan kuvakulmat, joten kannattaa ehdottomasti käyttää heidän osaamistaan apuna.


Bayon on nykyään turistinähtävyyden lisäksi toimiva buddhalainen temppeli. Paikalliset käyvät sytyttämässä suitsukkeita ja huolehtimassa buddhapatsaista temppelissä. Patsaita on ilmeisesti tapana puhdistaa, pukea ja vähän muutenkin ehostaa. Näimme erään kerran naisen suihkuttavan parfyymia buddhapatsaan päälle.


Angkor Thom ja erityisesti Bayon kuuluu ns. pieneen kierrokseen (small circuit), joka on luonteva tapa aloittaa tutustuminen Angkorin alueen temppeleihin. Temppelialueelle voi hankkia joko yhden tai kolmen päivän passin. Yksi päivä maksaa $20 (USA:n dollarit toimivat maassa käytännön valuuttana) ja kolme päivää $40. Kolmen päivän passin vierailupäivien ei ole pakko olla peräkkäiset, joten välipäivien pitäminen onnistuu. Passiin otetaan valokuva (otetaan siis paikan päällä, ei tarvitse olla omaa kuvaa mukana) ja se hankitaan alueen portilla.

Kuljettajia (auto/mopo/tuk-tuk) saa vuokrattua joko hotellilta Siem Reapista tai mistä tahansa kaupungilta. Sama pätee virallisiin turistioppaisiin. Hinta on yleensä hotellin kautta kalliimpi, joskin varaaminen käy helpommin ja maksun voi hoitaa luottokortilla. Oppaan hankkiminen kannattaa, sillä asiantuntevan ammattilaisen johdolla vierailusta saa paljon enemmän irti kuin yksin ihmettelemällä. Sekä kuljettaja että opas osaavat alueelle saapumisen muodollisuudet, joten passin hankinta käy luontevasti.

Muita kirjoituksia aiheesta Siem Reap:
Kaakkois-Aasian kiertomatka 2015, osa 3: Siem Reap
Siem Reapin nähtävyyksiä - Angkor Wat

Linkkejä:

Ei kommentteja