Los Angelesin nähtävyyksiä - Hollywood Walk of Fame

Los Angelesissa sijaitseva Hollywood on ainakin paikannimenä useimmille tuttu. Siellähän ne elokuvat tehdään, eikö? No, todellisuus on vähän muuta, kuten itsekin asiaan ennen länsirannikon roadtripiä tutustuessani sain huomata. Elokuvastudioista enää Paramount toimii Hollywoodissa ja alue oli pitkään todella pahamaineinen kodittomien ja kaikenlaisten hörhöjen pesäke. Pientä siistiytymistä tosin on viimevuosina tapahtunut.


Viihde-elämän kuuluisuuksia esittelevä Hollywood Walk of Fame löytyy keskeltä Hollywoodia. Taitelijoille omistettuja tähtiä löytyy jalkakäytävältä sekä Hollywood Boulevardilta että Vine Streetiltä. Hollywood Boulevardin osalta tähdet jatkuvat kaikkiaan 15 korttelin matkalta. Vine Streetin puolelta tähtiä riittää kolmen korttelin verran.


Tutkailimme tähtiä muutaman korttelin matkalta Hollywood Boulevardilla Highland Avenuen ja North La Brea Avenuen välillä. Hotellimme sijaitsi aivan Hollywood & Highland -ostarin takana, joten Walk of Fame sijaitsi siinä ihan nurkilla. Jos Hollywood-kyltti muuten kiinnostaa, voi sitä ihailla Hollywood & Highlandin näköalatasanteelta käsin. Kyltti on toki pikkuisen kaukana, mutta ihan hyvin se näkyy kuitenkin.


Vaikka studiot ovatkin karanneet pois Hollywoodista, on vanhoja teattereita edelleen jäljellä. Näissä järjestetään edelleen elokuvien ensi-iltanäytöksiä. Yksi tällainen on aivan Hollywood & Highlandin vierestä löytyvät TCL Chinese Theatre. Myös Oscar-gaalan näyttämönä toimiva Dolby Theatre löytyy siitä ihan vierestä.


Myös Hollywood Walk of Famella on oma tähtensä. Se löytyy Hollywood Boulevardin ja North La Brea Avenuen kulmasta. Tähden viereltä löytyy veistos The Four Ladies of Hollywood. Veistoksen toiselta sivulta löytyvät muuten vieretysten The Beatlesin ja Elvis Presleyn tähdet.


Todellisten henkilöiden lisäksi myös joitain fiktiivisiä hahmoja on kelpuutettu tähden arvoisiksi. Tällaisia ovat mm. piirretyt tähdet Aku Ankka ja Väiski Vemmelsääri. Aku ja jokunen muukin Disney-hahmo löytyvät Hollywood & Highlandia vastapäätä Hollywood Boulevardilta, Disneyn kaupan edustalta, kuinkas muuten.


Walk of Fame on yksi Los Angelesin suosituimpia nähtävyyksiä. Väkeä näkyi kansallispäiväviikonloppuna (4.7. tienoilla) keskellä päivää olevan liikkeellä varsin maltillisesti. Ihan rauhassa sai siinä tähtiä etsiskellä ja kuvailla. Lähinnä häiriöksi olivat joka kulmassa vaanineet myyntimiehet, jotka kaupittelivat retkiä tähtien koteja kyttäämään. Tarjonnasta päätellen retket lienevät suosittuja.


Jos jonkin tietyn tähden sijainti kiinnostaa, kannattaa klikata  auki lista kaikista tähdistä. Linkki löytyy tuosta alhaalta.

Muita kirjoituksia aiheesta Los Angeles:
Roadtrip USA 2014, osa 5: Los Angeles
Los Angelesin nähtävyyksiä - Westwood Village Memorial Park
Los Angelesin nähtävyyksiä - Mulholland Drive
Los Angelesin nähtävyyksiä - Venicen kanavat
Los Angelesin nähtävyyksiä - Venice Boardwalk
Los Angelesin nähtävyyksiä - Universal Studios
Los Angelesin nähtävyyksiä - Santa Monica Beach
Los Angelesin nähtävyyksiä - Disneyland

Muita kirjoituksia aiheesta Kalifornia:
Roadtrip USA 2014, osa 3: Kalifornia
Roadtrip USA 2014, osa 4: San Francisco
Roadtrip USA 2014, osa 5: Los Angeles
Kaliforniassa: Pismo Beach
California State Route 1
Kaliforniassa: Humboldt Redwoods State Park
Kaliforniassa: Yosemiten laakso
Kaliforniassa: Montereyn akvaario
Kaliforniassa: Napan laakso
Kaliforniassa: 17-Mile Drive

Linkkejä:

Ei kommentteja