Roadtrip USA 2014, osa 2: Oregon

Edellinen osa: Osa 1: Seattle, seuraava osa: Osa 3: Kalifornia

Oregon oli etukäteen vähän väliinputoaja reitillämme. Sen läpi olisi pakko ajaa, jotta pääsisi Kaliforniaan. Mitään mielenkiintoisia kaupunkejakaan ei rannikon varrella näkynyt. Tarkempi tutustuminen Lonely Planetin ja netin avulla paljasti kuitenkin, että osavaltiolla on paljonkin tarjottavaa läpi ajavalle. Jos ei muuta, niin ainakin länsirannikon upeimmat rantamaisemat. Paikan päällä havaitsimme iloksemme, että Oregonin pikkukylissä oli lähes aina tarjolla pieniä drive-thru-kahviloita, joissa matkailijan oli helppo saada kofeiinitasapainonsa korjattua.


Saavuimme Oregonin puolelle ensimmäisenä autoilupäivänä tietä 101 ja Astoria-Megler-siltaa pitkin Washingonin osavaltiosta. Mainittu silta on huomattavan pitkä ja se ylittää osavaltioiden rajajoki Columbian. Meidän oli tarkoitus ajella tietä 101 Washingtonin Aberdeenista asti, mutta huomaamattamme navigaattori oli ohjannut meidät hetkeksi sisämaahan tielle numero 401. Tämä tosin osoittautui loistavaksi kierrokseksi. Matkan varrelle sattui mm. hauska pieni Nasellen kylä, jossa mainostettiin lipuin heinäkuun Suomi-aiheista tapahtumaa.



Sillan Oregonin päässä vastassa ollut Astoria näytti ihan hauskalta kaupungilta (toisin kuin vaikkapa umpiankean näköinen Aberdeen), mutta emme kuitenkaan vielä olleet ruoan tarpeessa, eikä kofeiinitasapainokaan kaivannut korjaamista. Jatkoimme siis matkaa kohti Seasidea (samanniminen kaupunkin tuntuu muuten olevan jokaisessa rannikon osavaltiossa), joka on Oregonin rannikon kenties tunnetuin rantalomakohde. Viileä keli ja synkän harmaa ilma pienellä tihkusateella kuorrutettuna eivät kauheasti houkutelleet rannalle. Varsin kivan oloisia hotelleja kaupungissa näkyi olevan ihan rannan tuntumassa. Kenties heinä-elokuussa paikka voi olla oikeinkin hauska lomakohde. Me tyydyimme tällä kertaa kupposeen kahvia ja vesivarojen täydennykseen.


Matka ensimmäiseen majapaikkaan Garibaldin pikkukaupungissa sujui Seasidesta eteenpäin harmaan taivaan alla tuulilasinpyyhkijät päällä. Muutos Seattlen aurinkoiseen säähän oli niin suuri, että noin tunnin mittainen ajomatka tuntui todella pitkältä. Matkan varrelle sattunut Cannon Beachkaan ei jaksanut vetää puoleensa, vaikka paikan kuuluisa Haystack Rock olisi varmasti näyttänyt valokuvassa hienolta. Tien varrelta tuli otettua vain tuollainen yllä oleva hätäinen räpsy, jossa kivi piilottelee puun takana.


Garibaldissa asetuimme taloksi tylsän oloiseen Econo Lodge-motelliin (63,18€/yö Hotels.comista). Huone oli edullinen ja ajoi asiansa yhden yön majapaikkana. Siisteydessä ei ollut mitään moitteen sijaa, mutta olihan tuo paikka parhaat päivänsä nähnyt jo ajat sitten. "Mannermainen aamiainen" oli kyllä todellakin lainausmerkeissä. Tarjolla oli termarissa kahvia ja jääkaapissa annospakattuja appelsiinimehuja. Näiden lisäksi löytyi isältä pojalle säilyviä muoviin pakattuja muffinsseja. Kahden neliön kokoisessa respassa ei todellakaan ollut tilaa ruokailuun. Odotettavissa etelän suunnassa aikaista lounasta.


Ankean aamiaisen jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja käänsimme nokan kohti etelää. Harmaa sää jatkui jonkin matkaa ja sadekin yritti parhaansa. Onneksi mukana oli iso muistitikullinen hyvää matkamusiikkia, jota auton musiikkilaite suostui mukisematta soittamaan. Eivätkä maisematkaan olleet tympeitä. Bongailimme lehmiä tienvarren pelloilta. Olihan ensimmäisenä vastassa juustokaupunki Tillamook.


Aikaisen lounaan toivossa kurvasimme rantalaiturin suuntaan Lincoln Cityssä. Valitettavasi ennen yhtätoista ei lounaspaikoissa tapahtunut mitään, joten hylkeiden bongailun jälkeen jatkoimme matkaa edelleen nälkäisinä.


Seuraavassa kylässä Newportissa sentään oli jo tien varren dinerissa toimintaa. Paikka olisi ollut nähtävästi auki jo pitempään, sillä saimme valita haluammeko tilata lounasta vai aamiaista. Ruoka oli juuri sellaista maukasta kotiruokaa kuin mitä olimme hakemassakin. Hyvää oli ja vatsa tuli täyteen.


Illan majapaikka sijaitsi eteläisen Oregonin rantakohteessa nimeltään Gold Beach. Kellon käydessä iltapäivää sää onneksi pikkuhiljaa kirkastui ja hienot rantamaisemat pääsivät paremmin esille. Rannikko on täynnä toinen toistaan hienompia merestä nousevia kalliokikkareita. Näiden ihailemista varten tien varsilla on loputtomasti näköalapaikkoja, joista aika monella mekin pysähdyimme ja valokuvia räpsimme.


Miltei koko länsirannikko on kaukaa viisaasti suojeltu. Kansallispuistoja tai osavaltion puistoja on loputtomana nauhana. Näihin puistoihin tutustuminen on tehty helpoksi. Kaikista löytyy parkkipaikkoja sekä yleensä myös WC-tilat. Usein paikalta löytyy myös vapaaehtoinen opas, joka mielellään auttaa turistia löytämään haluamansa näköalapaikan tai vaelluspolun.


Palvelujen vastineeksi vierailijoilta pyydetään $5 suuruista maksua per autokunta. Maksu oikeuttaa pysäköintiin kaikissa osavaltion puistoissa kyseisen päivän ajan. Maksun suorittaminen käy helposti täyttämällä kaavake ja pudottamalla se sekä raha kaavakkeen mukana olevassa kirjekuoressa lippaaseen. Kaavakkeen yksi osa repäistään irti ja laitetaan autoon näkyvälle paikalle.


Me kävimme tutustumassa pariinkin osavaltion puistoon. Näistä ensimmäisestä löytyi huikea näköalapaikka Cape Perpetua Lookout, josta rannikkoa sai todellakin tarkastella lintuperspektiivistä. Toisesta puolestaa löytyivät länsirannikon suurimmat rantadyynit.


Läheltä Florencen kaupunkia löytyi myös mielenkiintoinen luontokohde, jota en kyllä ikinä olisi löytänyt, ellen olisi siitä Lonely Planetista lukenut. Kyseessä on ilmeisesti jo kohtalaisen harvinaiseksi käyneitä eteläisen Oregonin ja pohjoisen Kalifornian alueella luonnostaan tavattavia lihansyöjäkasveja varten perustettu pieni luonnonsuojelualue. Nämä tahmean näköiset, kobraliljoinakin tunnetut, kasvit olivat varsin hauska tuttavuus.


Jo edellä mainitut rantadyynit olivat ehdottomasti näkemisen arvoiset. Ne jatkuivat todella syvälle sisämaahan pienten metsäsaarekkeiden ympäri.


Gold Beachin pikkukaupunki osoittautui varsin mainoksi paikaksi. Valitettavasti vain jo Port Orfordista asti koko rannikon syleilyynsä kaapannut sumu vain sakeni etelään päin mentäessä. Tämä Oregonin hienoimmaksi mainostettu rannikkokaistale jäi meiltä pääosin näkemättä. Perillä hotellin respassa tiesivät kertoa, että sumu on hyvin yleinen vieras. Ainoastaan hyvin tuulisella säällä sumu hälvenee.


Hotellimme Gold Beach Resort (90,09€/yö Hotels.comista) oli oikein viehättävä. Palvelu oli alusta asti erinomaista, huone oli todella suuri ja siellä oli kaksi parisänkyä sekä parveke merelle päin. Myös aamiainen oli oikein maittava. Aamulla herättyämme saimme katsella parvekkeelta, kun valas ui rannan tuntumassa välillä vesisuihkun ilmoille pärskäyttäen.

Kolmas autoilupäivä käynnistyi harmaassa säässä. Tällä kertaa sade ei ujostellut, vaan antoi tulla täydelta laidalta heti aamusta alkaen. Loppukin osa Oregonin rannikosta jäi meiltä näkemättä, sillä kaatosade ei houkutellut poistumaan autosta näköalapaikkojen kohdalla. Sade ei edes kunnioittanut osavaltion rajaa, vaan kostea tunnelma jatkui myös Kalifornian puolelle asti.

Me ehdimme nähdä Oregonista vain pienen kaistaleen rannikkoa. Osavaltio tarjoaa varmasti paljon nähtävää myös sisämaan puolella, joskin juuri rannikko lienee eniten matkailijoiden suosiossa. Osin huonosta säästä huolimatta Oregon vaikutti oikein miellyttävältä tienoolta.

Muut Oregon-kirjoitukset:
Oregonissa: Darlingtonia State Natural Site

Seuraavaksi: Osa 3: Kalifornia

Muut kirjoitukset aiheesta:
Roadtrip USA 2014
Osa 1: Seattle
Osa 4: San Francisco
Osa 5: Los Angeles
Osa 6: Las Vegas ja Grand Canyon
Osa 7: Washington
Osa 8: New York
Tilinpäätös
Majapaikkoja joka lähtöön kesän reitin varrelta
Parhaat eväät matkan varrelta
Mitä jäi roadtripistä mieleen?

Ei kommentteja